Englannin abikurssi

Englannin koe on laajin kielikokeista, ja se on myös se, jonka kirjoittaa selvästi useampi abiturientti kuin mitään muuta vierasta kieltä. Koe koostuu neljästä osiosta: kuullun ymmärtäminen, luetun ymmärtäminen, sanasto ja rakenne sekä kirjoitelma. Pisteitä on yhteensä 299, ja kirjoitelma on niistä suurin yksittäinen erä.

Pitkän ja lyhyen oppimäärän ero ei ole vain vaikeustaso vaan myös tekstien pituus ja aihepiirien laajuus. Pitkässä oppimäärässä luettavat tekstit ovat pidempiä ja abstraktimpia, ja kirjoitelmalta odotetaan sekä laajempaa sanastoa että kykyä perustella kantaa. Lyhyessä painottuu arkinen kielenkäyttö ja se, että viesti menee perille.

Kokeen suurin yllätys ei yleensä ole vaikeus vaan aikataulu. Kuullun ymmärtämisen osiossa ääninäytteet soitetaan kerran tai kaksi, ja niiden tahtiin on pakko pysyä. Luetun ymmärtämisessä puolestaan tekstimäärä on niin suuri, ettei jokaista kohtaa ehdi lukea kahdesti. Tämä on syy siihen, että harjoittelu kannattaa tehdä ajastettuna eikä omaan tahtiin.

Kuullun ymmärtäminen on osioista se, johon voi vaikuttaa vähiten kokeen aikana. Näyte soitetaan, ja joko kuulet tai et. Juuri siksi se on myös osio jossa etukäteisharjoittelu tuottaa suhteessa eniten: korva tottuu puhenopeuteen ja aksentteihin vain toistolla, eikä sitä voi paikata kokeessa päättelemällä.

Luetun ymmärtäminen on aikapulaosio. Tekstiä on enemmän kuin ehtii lukea rauhassa, ja pisteet ratkeavat usein siihen, osaako lukea kysymykset ensin ja etsiä vastauksen kohdennetusti sen sijaan että lukisi jokaisen tekstin kokonaan alusta loppuun. Tätä kannattaa harjoitella nimenomaan ajastettuna, koska ilman kelloa strategia ei kehity.

Sanasto ja rakenne on osio jossa erot ovat pienimmät mutta myös helpoimmin korjattavissa. Tehtävät toistavat samoja rakenteita — artikkeleita, prepositioita, aikamuotoja — ja niitä voi harjoitella lyhyinä pätkinä milloin vain. Tämä on ainoa osio jossa muutaman viikon systemaattinen kertaus näkyy pisteissä lähes varmasti.

Kirjoitelma on suurin yksittäinen pisteerä ja samalla se, jossa moni jättää pisteitä keräämättä ilman että huomaa. Yleisin syy ei ole kielivirheet vaan rakenne: teksti aloitetaan liian laajasti, argumentti jää perustelematta ja lopetus jää kesken kun aika loppuu. Tämä on harjoiteltavissa oleva asia, ei lahjakkuuskysymys.

Englannissa suomenkielisen tyypillinen ongelma ei ole sanasto vaan rakenne. Artikkelit, prepositiot ja aikamuotojen erot ovat kohtia joissa pisteitä valuu hukkaan sellaisillakin, jotka ymmärtävät tekstin täysin. Näitä ei opi lukemalla sääntöä vaan näkemällä sama rakenne riittävän monta kertaa eri lauseissa.

Toinen tyypillinen kohta on sanaston passiivisuus. Moni tunnistaa sanan lukiessaan mutta ei saa sitä käyttöön kirjoitelmassa. Sanasto- ja rakenneosion tehtävät vaativat aktiivista tuottamista, eivät pelkkää tunnistamista, ja siksi ne ovat käytännössä myös kirjoitelman harjoittelua.

Kuullun ymmärtämisessä vaikeinta on puhenopeus ja aksenttien vaihtelu. Kokeessa voi kuulla brittiläistä, amerikkalaista tai muuta englantia, eikä sitä valita etukäteen. Jos on harjoitellut vain yhtä, toinen tuntuu kokeessa selvästi vaikeammalta kuin se on.

Alempien arvosanojen välillä ero syntyy pääosin ymmärtämisosioista: kuinka paljon tekstistä ja puheesta saa kiinni. Siinä vaiheessa tehokkain tapa nostaa arvosanaa on kasvattaa sanaston laajuutta ja kuunnella paljon, koska ne vaikuttavat kahteen osioon yhtä aikaa.

Ylempien arvosanojen välillä ymmärtäminen on jo kunnossa, ja ero syntyy tuottamisesta: kirjoitelman rakenteesta, sanaston tarkkuudesta ja siitä osaako käyttää vaativampia rakenteita ilman virheitä. Tässä vaiheessa lisää lukeminen ei enää juuri auta — pitää kirjoittaa ja saada palautetta siitä mikä meni pieleen ja miksi.

Käytännön seuraus: jos tavoittelet E:tä tai L:ää, painota kirjoitelmaa ja sanasto- ja rakenneosiota. Jos tavoittelet keskitason arvosanaa, painota kuunteluita ja luetun ymmärtämistä. Sama harjoitteluohjelma ei ole optimaalinen molemmille, ja tämä on yleisin syy siihen että harjoittelu tuntuu tehottomalta.

Tee ensin yksi kokonainen harjoituskoe ajastettuna, vaikka osaisit huonosti. Sen tarkoitus ei ole mitata osaamista vaan näyttää mikä osio vie eniten aikaa ja missä pisteet oikeasti menevät. Ilman sitä kertaus kohdistuu helposti siihen mikä tuntuu mukavimmalta eikä siihen mikä tuottaa eniten pisteitä.

Kohdista sen jälkeen kertaus heikoimpaan osioon. Yleisin virhe on lukea sanastoa siksi että se tuntuu tuottavalta, vaikka pisteet menisivät luetun ymmärtämisen aikapulaan. Sanaston kertaus kannattaa hoitaa sanastokorteilla lyhyinä pätkinä pitkin päivää, ei istumalla.

Kirjoitelmaa kannattaa harjoitella vähintään neljä kertaa ennen koetta. Ensimmäinen menee rakenteen hakemiseen, ja vasta kolmannesta eteenpäin alkaa näkyä ero. Kirjoita ajastettuna ja oikean merkkimäärän puitteissa, koska kokeessa suurin ongelma on yleensä se, että teksti jää kesken tai paisuu yli.

Englannissa toimiva minimi on noin kuusi viikkoa ja kolmesta viiteen tuntia viikossa. Se riittää siihen, että ehtii tehdä jokaisen osion läpi kertaalleen, kirjoittaa neljä kirjoitelmaa ja käydä sanaston läpi kahdesti. Alle kahden viikon rutistuksella ehtii käytännössä vain tutustua koeformaattiin, mikä on parempi kuin ei mitään mutta ei nosta arvosanaa.

Jos aikaa on kolme kuukautta tai enemmän, jaksotus kannattaa tehdä toisin: ensimmäinen kuukausi kuunteluihin ja sanastoon, toinen luetun ymmärtämiseen ja rakenteisiin, viimeinen kirjoitelmaan ja kokonaisiin harjoituskokeisiin. Kirjoitelman jättäminen viimeiseksi on tarkoituksellista, koska se hyötyy eniten siitä että sanasto on jo kunnossa.

Päivittäinen lyhyt harjoittelu on tehokkaampaa kuin viikoittainen pitkä. Sanastokortit toimivat viidessätoista minuutissa bussissa, ja juuri se toistoväli on se mikä siirtää sanat tunnistamisesta käyttöön. Kokonaiset harjoituskokeet sen sijaan kannattaa tehdä harvoin mutta kunnolla: ajastettuna, kerralla, ilman keskeytyksiä.

Käytännön muistisääntö: aloita viimeistään silloin kun kokeeseen on kuusi viikkoa, ja tee ensimmäisenä yksi ajastettu harjoituskoe. Se kertoo mihin aika kannattaa laittaa, ja ilman sitä kertaus kohdistuu helposti väärään osioon.

Englannin kirjoitusasu ei kerro ääntämistä. Sama kirjainyhdistelmä ääntyy eri sanoissa eri tavoin, joten yksittäisen fraasin ääntäminen kannattaa tarkistaa kuuntelemalla sen sijaan että päättelisi sen kirjoitusasusta.

Suomenkieliselle vaikeimmat äänteet ovat th (kaksi eri äännettä, soinniton sanassa think ja soinnillinen sanassa this) sekä sanansisäinen w ja v, jotka ovat englannissa eri äänteitä.

Sanapaino on merkityksellinen: paino väärässä tavussa haittaa ymmärretyksi tulemista enemmän kuin yksittäisen vokaalin epätarkkuus.