Saksan abikurssi pitkä ja lyhyt oppimäärä

Saksan kokeen kirjoittaa selvästi harvempi kuin englannin, ja se näkyy materiaalitarjonnassa: suomenkielistä harjoitusmateriaalia on vähän, ja se mitä on, on usein suunnattu kielen opiskeluun eikä koesuoritukseen. Saksan kirjoittajan suurin ongelma ei siis käytännössä ole kielen vaikeus vaan se, ettei ole mitä vasten harjoitella.

Koe koostuu neljästä osiosta: kuullun ymmärtäminen, luetun ymmärtäminen, sanasto ja rakenne sekä kirjoitelma. Pitkä ja lyhyt oppimäärä kirjoitetaan eri päivinä, ja järjestys vaihtelee: keväällä 2027 lyhyt on ensin (18.3.) ja pitkä neljä päivää myöhemmin (22.3.), syksyllä 2027 lyhyt on vasta kymmenen päivää pitkän jälkeen.

Pitkän oppimäärän kirjoittaa yleensä se, joka on lukenut saksaa peruskoulusta asti, lyhyen se, joka on aloittanut lukiossa. Ero näkyy erityisesti luetun ymmärtämisen tekstien pituudessa ja siinä, kuinka paljon kielioppia kirjoitelmassa oletetaan hallittavan.

Sanasto ja rakenne on saksassa painavampi osio kuin monessa muussa kielessä, koska saksan kielioppi on säännönmukaisempaa ja siksi myös tarkemmin testattavissa. Sijamuodot, artikkelit ja sanajärjestys toistuvat tehtävissä järjestelmällisesti, ja juuri siksi tämä on osio jossa kertaus tuottaa pisteitä varmimmin.

Luetun ymmärtämisessä saksan pitkät yhdyssanat ovat se kohta joka pysäyttää. Sanaa ei tarvitse tuntea kokonaan: sen voi purkaa osiin ja päätellä merkitys. Tämä on taito jota voi harjoitella erikseen, ja se muuttaa lukunopeutta enemmän kuin sanaston laajentaminen.

Kuullun ymmärtämisessä vaikeinta on puheen rytmi. Saksassa painottomat tavut lyhenevät voimakkaasti ja sanat sulautuvat toisiinsa tavalla joka ei näy kirjoitetussa kielessä. Tähän tottuu vain kuuntelemalla, ja se on syy siihen että pelkkä lukeminen ei valmista kuunteluosioon lainkaan.

Kirjoitelmassa saksan oma ansa on sanajärjestys: verbi menee sivulauseessa loppuun ja päälauseessa toiseksi. Nämä ovat mekaanisia sääntöjä, ja siksi ne ovat myös nopeimmin korjattavissa oleva pistemenetys koko kokeessa.

Sijamuodot ovat suomenkieliselle yllättävän hankalia, vaikka suomessakin on sijoja. Ero on siinä, että saksassa sija näkyy artikkelissa eikä sanan päätteessä, ja artikkeli riippuu myös suvusta. Käytännössä pitää muistaa kaksi asiaa kerralla, ja juuri se tekee siitä työlästä.

Suvut eivät ole pääteltävissä säännöistä kuin osittain, ja ne pitää opetella sanan mukana. Tämä on ainoa kohta saksassa jossa ulkoa opettelu on aidosti tehokkain tapa: sanastokortti jossa on der, die tai das mukana opettaa suvun samalla vaivalla kuin pelkkä sana.

Kolmas tyypillinen kohta on prepositiot, jotka ohjaavat eri sijoja. Osa ottaa akkusatiivin, osa datiivin, ja osa kumman tahansa merkityksen mukaan. Nämä opitaan lauseyhteydessä, ei listana, koska lista ei kerro mitä ne tekevät.

Alemmilla arvosanoilla ero syntyy sanaston laajuudesta: kuinka paljon tekstistä saa kiinni. Siinä vaiheessa sanastokortit ovat tehokkain yksittäinen työkalu, koska ne vaikuttavat sekä luetun että kuullun ymmärtämiseen.

Ylemmillä arvosanoilla sanasto on jo riittävä, ja ero syntyy kieliopin tarkkuudesta. Saksassa tämä on poikkeuksellisen mitattavaa: sijamuoto on joko oikein tai väärin, eikä siinä ole tulkinnanvaraa. Se tekee ylimmistä arvosanoista saavutettavampia kuin kielissä, joissa arviointi on epämääräisempää. Se edellyttää kuitenkin, että kielioppi on harjoiteltu.

Käytännön seuraus: saksassa kannattaa panostaa sanasto- ja rakenneosioon suhteessa enemmän kuin englannissa. Se on osio jossa työ muuttuu pisteiksi kaikkein suoraviivaisimmin.

Aloita sanastosta ja ota suvut mukaan alusta asti. Sanastokortti jossa on pelkkä sana ilman artikkelia on puolivalmis, ja se joudutaan opettelemaan uudestaan kirjoitelmaa varten. Sama vaiva alussa säästää sen myöhemmin.

Ota kielioppi toiseksi, ja käsittele se tehtävinä eikä sääntöinä. Sijamuodot oppii toistamalla samoja rakenteita eri lauseissa, ei lukemalla taulukkoa. Sanasto- ja rakenneosion tehtävät tekevät juuri tämän.

Kuunteluita kannattaa ottaa mukaan pieninä annoksina koko ajan, ei erillisenä jaksona. Rytmiin tottuminen on hidasta eikä sitä voi tiivistää, mutta se ei myöskään vaadi paljon aikaa kerrallaan.

Kirjoitelmaa harjoitellessa tarkista aina erikseen verbin paikka jokaisessa sivulauseessa. Se on nopea mekaaninen tarkistus ja se on saksassa se yksittäinen asia joka erottaa huolellisen tekstin huolimattomasta.

Saksassa toimiva minimi on kahdeksan viikkoa, eli enemmän kuin englannissa. Syy ei ole kielen vaikeus vaan se, että kielioppi vaatii toistoa jota ei voi tiivistää: sijamuodot alkavat mennä oikein vasta kun samat rakenteet ovat toistuneet riittävän monta kertaa.

Jaksotus kolmelle kuukaudelle: ensimmäinen kuukausi sanasto ja suvut, toinen kielioppi ja rakenteet, kolmas kirjoitelma ja kokonaiset harjoituskokeet. Kuunteluita mukana koko ajan, muutama viikossa.

Jos aikaa on vähemmän kuin kuusi viikkoa, kohdista kaikki sanasto- ja rakenneosioon. Se on osio jossa lyhyessäkin ajassa syntyy mitattavaa eroa, kun taas kuunteluissa ei.

Lyhyen ja pitkän oppimäärän koepäivät eroavat, ja järjestys vaihtelee koekerroittain. Keväällä 2027 lyhyt kirjoitetaan torstaina 18.3., neljä päivää ennen pitkää, joten lyhyen kirjoittajan aikataulu on neljä päivää tiukempi. Syksyllä 2027 asetelma kääntyy, ja lyhyt on vasta 4.10. Laske oma koepäiväsi suunnitelman pohjaksi.

Saksan kirjoitusasu on säännönmukainen: kun säännöt osaa, ääntämisen voi päätellä kirjoitusasusta. z ääntyy ts:nä, w v:nä, v useimmiten f:nä, ja sanan alussa st ja sp ääntyvät št ja šp.

ch-yhdistelmällä on kaksi ääntämystä. Etuvokaalin jälkeen se on pehmeä (ich, nicht), takavokaalin jälkeen karheampi (Buch, auch).

Umlaut-vokaalit ä, ö ja ü vastaavat pitkälti suomen ä-, ö- ja y-äänteitä, joten ne ovat suomenkieliselle helpompia kuin useimmille muille kielenoppijoille.